Suomen vastavalitun hallituksen koulutuspoliittista ideologiaa on vaikea käsittää. Valitulla linjalla tullaan kasvattamaan kuilua pärjäävien ja heikompiosaisten, koulutettujen ja kouluttamattomien välillä. Tutkimusten mukaan eriarvoisuuden lisääminen lisää yhteiskunnan kustannuksia ja vaarantaa talouskasvun. Näin kovaa ja oikeistolaista politiikkaa tulee olemaan vaikea selittää kansalaisille ja jälkipolville.
Hallituksen toimilla vähennetään suomalaisten osaamisen tasoa. Vai miten on ymmärrettävä halu vähentää maistereiden määrää kahdellakymmenellä prosentilla aikana, jolloin tuottavuuden parantaminen edellyttäisi nimenomaan koulutukseen panostamista?
Hallitus luopuu myös koulutuksen tasa-arvon tavoitteesta. Opiskelun lainapainotteisuutta lisätään, mikä tulee vahvistamaan kouluttamattomuuden periytymistä. Halussa viedä Suomi takaisin koulutuksen luokkayhteiskuntaan ei ole mitään järkeä. Koulutuksen ja sivistyksen romuttamista on vaikea perustella millään ideologialla. Kyse on silkasta typeryydestä.
Lisäksi hallituksen koulutusleikkaukset iskevät pahiten 90-luvun laman lapsiin, jotka jo nyt ovat saaneet kärsiä eniten laman varjolla tehdyistä heikennyksistä hyvinvointivaltion perustaan.
Symboliksi hallituksen koville arvoille hallitusohjelmasta nousee hallituksen halu kyseenalaistaa perusopetuksen tasa-arvoraha. Hallitus uhkaa luopua ainakin osittain opetuksen laadun parantamiseen tarkoitetuista määrärahoista.
Juuri tällä määrärahalla on pystytty auttamaan vaikeimmista oloista tulevia koululaisia: perusopetuksen tasa-arvorahaa on myönnetty kaikkein heikoimpien alueiden peruskouluille, joiden oppilaiden vanhemmissa on eniten työttömiä ja toimeentulotuen saajia.
Suosittelen uudelle opetusministerille karttaharjoitusta. Kannattaa asettaa vierekkäin kaksi karttaa: ensiksi kannattaa katsoa karttaa, jolle on merkitty koulutuksen tasa-arvorahaa saavat alueet. Viereen kannattaa asettaa kartta, joilla lastensuojelun tarve on suurin. Havaintonne kertoo karusti, mitä olette tekemässä.
Myös ryhmäkokojen pienentämiseen tarkoitetusta määrärahasta luovutaan kokonaan. Tämäkin on huono arvovalinta.
On surullista, että hallitus viittaa kintaalla myös tutkimuksiin varhaiskasvatuksen positiivisesta merkityksestä myöhemmille oppimistuloksille. Varhaiskasvatuksen osalta hallitus rajaa subjektiivisen päivähoito-oikeuden puolipäiväiseksi työttömien ja kotona nuorempaa sisarusta hoitavien vanhempien lapsilta. Miksi lasta rangaistaan siitä, mitä vanhempi tekee?
Subjektiivinen päivähoito-oikeus on parantanut niiden lasten mahdollisuuksia, joiden kotona tasapainoinen kasvuympäristö ei toteudu. Miksi hallitus haluaa jälleen iskeä kaikkein heikoimpiin? Tutkimus osoittaa, että kaikkein heikoimmista huolta pitäminen hyödyttää koko yhteiskuntaa. Auttaminen ei ole vain sääliä heikompaa kohtaan, kykyä myötätuntoon. Se on myös taloudellisesti kannattavaa.
Hallitus lisää lasten pahoinvointia kasvattamalla päivähoidon ryhmäkokoja, mikä myös heikentää varhaiskasvatuksen laatua. Samalla hallitus pyrkii myös mahdollistamaan esiopetuksen toteutuksen kerhotoimintana. Onko kukaan pohtinut, miten esiopetuksen laatu varmistetaan? Kerhotoiminnan kenttä on vaihteleva, kun taas esiopetuksen tulisi olla kaikkien lasten saatavilla yhtä laadukkaana. Laadun heikentäminen myös kyseenalaistaa varhaiskasvatuksen merkityksen ja onnistumisen mahdollisuudet, mikä heikentää perusopetuksen mahdollisuuksia pitää kaikki opetuksessa mukana.
Vaikka perusopetuksesta leikataan, hallitus on valmis lisäämään perusopetukseen tunnin liikuntaa päivässä. Tuntikehyksen muuttaminen on kuitenkin prosessi, joka vaatii kokonaisharkintaa. On päätettävä, mistä oppiaineesta tunnit otetaan, kun samalla vähennetään opetuksen määrärahoja. Jos tähän ei löydy ratkaisua, opetusryhmiä joudutaan kasvattamaan, jotta raha riittää uusiin oppitunteihin. Hallituksen tavoitteekseen mainitsema kouluviihtyvyys tuskin lisääntyy.
Toiselle asteelle kohdistetaan 200 miljoonan euron säästöt. Kuinka moni peruskoulun päättävä jää tällä leikkauksella ilman jatkopaikkaa? Opetusministeri on luvannut, ettei leikkaus vaaranna opetuksen laatua, vaan se toteutetaan päällekkäisyyttä karsimalla. Tarkoittaako tämä ammattikoulujen ja lukioiden karsimista? Kannattaa ottaa huomioon, etteivät kaikki 16-vuotiaat ole vielä valmiita muuttamaan toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Kipeimmin opiskelupaikkojen vähennykset iskevät jälleen heikoimpiin.
Yliopistoihin kohdistuvat säästöt ovat nekin järjettömiä. Valitettavasti hallitus ei tunne myöskään yliopistojen arkea. Stubbin mukaan yliopistojen säästötalkoissa otetaan käyttöön kolmas lukukausi, vaikka käytännössä useimmissa oppiaineissa voi jo nyt opiskella myös kesäisin.
Opettajan läsnäoloa vaativaa opetusta taas ei voi ilman lisärahoitusta järjestää, ja hallitus on päinvastoin leikkaamassa yliopistojen rahoitusta roimasti. Yliopistojen perusrahoituksesta viedään 75 miljoonaa euroa ja tutkimusrahoituksesta 10 miljoonaa. Edessä on pikemminkin massiivisia irtisanomisia, ei lisää opetusta.
On myös vaikea ymmärtää hallituksen osoittamaa halveksuntaa yliopistoissa tehtävää työtä kohtaan. Esitellessään hallituksen kaavaileman kolmannen lukukauden Alexander Stubbille (kok.) tokaisi hallitusohjelman julkistamisen yhteydessä: ”Jos aikoinaan professorilla oli kolme syytä olla professori – kesä-, heinä- ja elokuu – niin jatkossa näin ei enää ole.”
Yliopiston idea on siinä, että kaikki yliopisto-opettajat paitsi opettavat, myös tutkivat. Näin taataan opetuksen korkeatasoisuus ja sen tulevaisuus, kun opiskelijat hyötyvät opettajiensa tekemästä tutkimuksesta.
Miksi hallitus haluaa heikentää professoreiden mahdollisuuksia edistää omaa tutkimustaan? Se tulee heikentämään paitsi tutkimuksen, myös opetuksen laatua. Ja miksi tutkija haluaisi enää olla töissä yliopistolla, jos mahdollisuutta oman tutkimuksen edistämiseen ei enää ole? Onko tarkoitus ajaa suomalaiset huippututkijat ulkomaisiin yliopistoihin?
Hallitus käy myös opiskelijoiden kimppuun. Opintotukikuukausia vähennetään, opintorahan indeksisidonnaisuus lakkautetaan ja opiskelun lainapainotteisuutta lisätään. Lainapainotteisuuden lisääminen ei ehkä pelota varakkaasta perheestä tulevia, mutta muiden kohdalla kynnys hakea yliopistoon kasvaa.
Lukukausimaksut EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille on sekin arvovalinta, jonka taloudellinen hyöty on muiden pohjoismaisten esimerkkien valossa enemmän kuin kyseenalainen. Luultavasti menetämme vain lahjakkaita opiskelijoita, jotka eivät enää hakeudu Suomeen. Tämä on taloudellinen ja henkinen tappio koko yhteiskunnalle.
Osan kärkihankkeiden 1,6 miljardin määrärahasta hallitus lupaa käyttää peruskoulutuksen uudistamiseen digitaalisten oppimisympäristöjen avulla. Tämä on varmasti hyvä asia, mutta kannattaa huomioida myös, että kaikki toisen asteen opiskelijat eivät pärjää pelkällä verkko-opetuksella. Mahdollisuutta osallistua ryhmämuotoiseen opetukseen tarvitaan edelleen.
Tuore opetusministeri julisti muutama viikko ennen vaaleja, ettei koulutuksesta enää leikata. Samaa julistivat keväällä pääministeri Sipilä, valtiovarainministeri Stubb sekä perussuomalaisten ehdokkaat. Kuitenkin hallitusneuvottelussa leikattiin koulutuksesta 600 miljoonaa euroa. Miten tämä on mahdollista, kun kaikkien kolmen hallituspuolueen jäsenet ovat luvanneet jättää koulutuksen rauhaan leikkauksilta?
Koulutuslupauksen pettäminen ei syö pohjaa vain demokratialta, vaan myös tulevaisuudelta. Pahinta kuitenkin on koulutuksen tasa-arvolupauksen pettäminen. Jos hallitus olisi vakavissaan rakentamassa osaamiselle pohjautuvaa koulutuspolitiikkaa, se ei tekisi politiikkaa joka pudottaa koulutuksen ulkopuolelle kaikkein vaikeimmista olosuhteista tulevat nuoret.
On suorastaan irvokasta, että hallitus väittää valinneensa koulutuspolitiikkansa kärjeksi juuri osaamisen.
